Kansainvälisen työntekijän tulee hakea virallinen suomalainen henkilötunnus mahdollisimman pian. Henkilötunnuksia myöntävät Digi- ja väestötietovirasto (DVV), Maahanmuuttovirasto ja Verohallinto. DVV:n myöntämään henkilötunnukseen voidaan liittää kotikunta Suomessa, jolloin henkilö voi hyödyntää kunnan asukkailleen tarjoamia palveluja.
Henkilötunnusta saatetaan tarvita jo työsopimusta varten, mutta viimeistään palkanmaksuun. Työnantajan kannattaa pyytää työntekijää ilmoittamaan virallinen henkilötunnus mahdollisimman pian palkkahallintoon. Henkilötunnusta käytetään Suomessa muiden muassa tunnistautumiseen eri palveluissa, viranomaisjärjestelmissä sekä sitä edellytetään esimerkiksi pankkitilin perustamisessa ja vakuutusten ottamisessa.
Mikäli henkilö on aiemmin asunut Suomessa ja saanut henkilötunnuksen, on se edelleen käytettävissä.
Henkilötunnuksen saamisen edellytys on oleskelulupa, oleskelukortti tai oleskelun rekisteröinti, joita haetaan EnterFinland-palvelussa. Työnantajan tulee auttaa kansainvälistä osaajaa työnteko-oikeuden hakemisessa ja oleskelulupaprosessissa.



