Osaajan palkkaaminen

Kolme ihmistä keskustelee ja hymyilee toimistolla.

Credits: Markus Pentikäinen / Keksi

Kansainvälisen osaajan tulee hankkia henkilötunnus mahdollisimman pian.

Oletko löytänyt organisaatioosi kansainvälisen osaajan? Hienoa! Syvenny seuraavaksi palkkaamisen vaiheisiin.

Käy kansainvälisen osaajan kanssa läpi mahdollisimman varhain palkkaamisen keskeiset kohdat, kuten työsopimus, koeaika, verotus tai irtisanomisperusteet, sillä nämä voivat olla hänelle täysin uusia asioita. Voit osoittaa hyvää monimuotoisen tiimin johtajuutta opastamalla uuden työntekijän suomalaisen työkentän pykäliin. Yksityiskohtaista ja perusteellista tietoa tästäkin aiheesta löydät Kansainvälisen rekrytoinnin oppaasta

Työsopimus

Työsopimuksessa sovitaan työn kestosta ja ehdoista työlainsäädännön puitteissa. Monella toimialalla on työehtosopimus. Kansainvälinen osaaja ei välttämättä tunne alansa sopimusehtoja, joten keskeiset asiat on hyvä mainita työpaikkailmoituksessa, että hakija voi selvittää asiaa etukäteen.  

 

Tee työsopimus kielellä, jota kumpikin osapuoli ymmärtää. Kirjallinen sopimus on suositeltava. 

 

Toimita työsopimus uudelle työntekijälle heti työsuhteen varmistuttua. Kansainvälinen työntekijä saattaa tarvita työsopimusta esimerkiksi maahanmuuttoasiakirjojen hakemista varten. Sopimukseen on hyvä kirjata esimerkiksi Suomeen muuttamisesta, asunnon hankkimisesta tai maahanmuuttoon liittyvistä kuluista sovitut asiat. 

Koeaika

Koeaika voi olla enintään kuusi kuukautta. Tällä jaksolla voi työnantaja varmistaa työntekijän soveltuvuuden tehtävään ja työntekijä varmistaa, onko työpaikka hänelle sopiva.

 

On hyvä tuoda esiin, että koeajalla kumpikin osapuoli voi purkaa työsopimuksen. Jos työnantajana joudut tähän ikävään tilanteeseen, hoida homma asiallisesti, ystävällisesti ja hyvin perustellen. Peruste purulle ei saa olla syrjivä tai koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallinen. Lue lisää vastuullisesta rekrytoinnista.  

Kuvaoikeudet: Markus Pentikäinen / Keksi

Kuvaoikeudet: Markus Pentikäinen / Keksi

Henkilötunnus ja pankkitunnukset

Kansainvälisen työntekijän kannattaa  hakea virallinen suomalainen henkilötunnus mahdollisimman pian. Sitä tarvitaan yhteiskunnan perusasioiden hoitoon. Henkilötunnusta käytetään Suomessa muiden muassa tunnistautumiseen eri palveluissa, viranomaisasiointiin sekä sitä edellytetään esimerkiksi pankkitilin perustamisessa, vakuutusten ottamisessa ja puhelinliittymän avaamisessa.  

 

Pankkitilin avaamisen yhteydessä kannattaa hakea myös verkkopankkitunnuksia, joita käytetään tunnistautumiseen monissa viranomaispalveluissa verkossa. Tutustu pankkikohtaisiin ohjeisiin esimerkiksi Suomessa toimivien suurimpien pankkien Osuuspankin, Nordean tai Danske Bankin sivuilla. 

 

Mikäli henkilö on aiemmin asunut Suomessa ja saanut henkilötunnuksen, on se edelleen käytettävissä. Työnantajan kannattaa pyytää työntekijää ilmoittamaan virallinen henkilötunnus mahdollisimman pian muiden muassa palkkahallintoon. 

 

Henkilötunnuksia myöntävät Digi- ja väestötietovirasto (DVV), Maahanmuuttovirasto ja Verohallinto. DVV:n myöntämään henkilötunnukseen voidaan liittää kotikunta Suomessa, jolloin henkilö voi hyödyntää kunnan asukkailleen tarjoamia palveluja.


Jos ulkomaalainen on saanut henkilötunnuksen Maahanmuuttovirastosta tai Verohallinnosta, hänen tulee rekisteröidä kotikuntansa DVV:ssä.

Verotus ja tulorekisteri

Kansainvälisille rekrytoiduille suomalainen verotusjärjestelmä voi olla uusi ja sen ymmärtäminen vaatii tukea. On hyvä idea tarjota työsuhteen alussa henkilökohtaista apua, sillä se ruokkii myös hyvää työnantajamielikuvaa. 

 

Kerro, että työnantajalla on velvollisuus huolehtia työntekijän tuloveron ennakonpidätyksestä, mitä varten työntekijän tulee toimittaa verokortti. Kerro myös, että työnantaja ilmoittaa palkat ja vähennykset tulorekisteriin, jossa työntekijällä on pääsy omiin tietoihinsa. 

 

Työnantajan tulee tunnistaa, onko työntekijä yleisesti vai rajoitetusti verovelvollinen Suomessa. Ulkomaalainen avainhenkilö voi valita mahdollisuuden maksaa palkastaan erityistä avainhenkilön lähdeveroa, vaikka oleskelisi Suomessa yli 6 kuukautta. Verohallinnon sivulta löytyy avainhenkilön määritelmä ja muut edellytykset tälle lähdeverolle.

 

Työntekijän tulee huolehtia, että verokortti tai veronumero on toimitettu työnantajalle ajoissa. Muistuta osaajaa, että mikäli verokorttia ei ole toimitettu ennen palkanmaksua, työnantaja on velvollinen pidättämään palkasta 60 prosentin ennakonpidätyksen. 

Palkkaamisen tuet ja vaihtoehdot

Palkkaukseen voi saada tukea ja palkkaus ei ole ainoa vaihtoehto työn toteuttamiselle. Vaihtoehtoihin lukeutuvat kuntien tuet, Targeted Mobility Scheme -liikkuvuusavustukset, työttömän työnhakijan tukityöllistäminen, työharjoittelu, vuokratyövoima, alihankinta, projektityö, apurahatyöskentely ja yhteistyö muiden yritysten kanssa.

Kuvaoikeudet: Markus Pentikäinen / Keksi

Kuvaoikeudet: Markus Pentikäinen / Keksi

Työsopimuksen päättäminen ja lomautus

Kansainväliselle osaajalle on hyvä kertoa myös työsopimuksen päättämisestä ja lomautuksista, jotta hän on tietoinen lainsäädännöstä ja käytännöistä. Tärkeää on myös antaa alueesi työvoimaviranomaisen yhteystiedot. 

 

Esimerkiksi Suomen lomautusjärjestelmää ei ole muissa maissa, vaan henkilöstö joudutaan usein suoraan irtisanomaan. Työnantajaa koskee työsuhteen päättyessä selvitys- velvollisuus. 

Rekrytoinnin lykkääminen tai peruminen

Joskus suunniteltu rekrytointi tai työsuhde ei toteudu yllättävistä syistä. Vaikka työsopimus olisi jo allekirjoitettu, on hyvä tietää, ettei palkanmaksuvelvoitetta ole, mikäli työsuhteen edellytykset eivät täyty. 

 

Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi, jos henkilö on estynyt tulemasta sovitusti Suomeen tai lupa-asiat eivät ole kunnossa. Näissä tilanteissa kannattaa kääntyä kertaalleen työsuhdelakiasioiden ammattilaisen puoleen. 

Hyödyllisiä linkkejä

Ulkomaalainen hakee oleskelulupaa tai kansalaisuutta sähköisesti Maahanmuuttoviraston Enter Finland -verkkopalvelussa. Palvelussa työnantaja voi seurata oleskelulupahakemuksen tilaa, maksaa työntekijän käsittelymaksun ja lähettää asiakirjoja.

 

InfoFinland.fi tarjoaa paljon tietoa Suomeen muuttamisesta niin EU-kansalaisille kuin EU:n ulkopuolelta tuleville.  

Kansainvälisen rekrytoinnin opas